Pienryhmäkoti Hertta, Lahti

Pienryhmäkoti Hertta on lämminhenkinen ja kodinomainen lastensuojelun sijaishuollon yksikkö eri ikäisille lapsille ja nuorille. Sijoitukset voivat olla kestoltaan lyhyt- tai pitkäaikaisia. Teemme tiiviisti yhteistyötä lapsen koko verkoston kanssa. Vahvuuksiamme ovat psykiatrisen hoitotyön sekä kriisityön koulutus ja kokemus.

Meillä on mahdollisuus ottaa vastaan kiireellisesti sijoitettuja lapsia ja nuoria kaikkina vuorokauden aikoina.

Hertassa tehdään intensiivisesti työtä koko perheen kanssa. Perhetyö on suunnitelmallista ja tavoitteellista. Vanhemmat ja sisarukset ovat tervetulleita Herttaan viettämään aikaa perheen kesken ja tarvittaessa heillä on mahdollisuus yöpyä Hertan tiloissa.

Hertta sijaitsee Lahden Patomäessä rauhallisella omakotitaloalueella hyvien kulkuyhteyksien päässä Lahden keskustasta ja Matkakeskuksesta. Lahden palvelut, koulut ja lukuisat harrastusmahdollisuudet ovat lähietäisyydellä.

Toimitiloinamme on iso omakotitalo, jossa kaikilla lapsilla ja nuorilla on oma huone. Talossa on kaksi olohuonetta, keittiö, erilaisia harrastetiloja, toimisto-, sauna- ja suihkutilat sekä kolme wc:tä. Tilat on remontoitu syksyn 2017 aikana. Talo sijaitsee suurella puutarhatontilla, mikä mahdollistaa ulkoilun ja yhteiset tapahtumat omassa pihapiirissä.

Hertassa tehdään työtä vahvalla ammattitaidolla ja suurella sydämellä


Henkilökunta »


Yhteystiedot »


Kuvia ja ajatuksia »